Tuomas Christfrid Henrik
1300-luvulla 1700-luvulla 1900-luvulla
Kappalainen Lääkäri Maanviljelijä
Haapajärvellä Tukholmassa Rantsilassa
Ei kertaakaan Kahdesti Kolmesti
Neljä Seitsemän Kymmenen
Kunnantalon Kirkon Meijerin
Hän johti sammutustöitä ja sai kuolettavan vakavia palovammoja. Hän tutki muurahaisten käyttäytymistä. Hän pakeni perheineen saareen.
Hän oli yli kaksimetrinen, pukinpartainen ja koukkunenäinen. Hän oli punertavahiuksinen ja pyylevähkö. Hän oli hyvin lihaksikas, ja hänellä oli musta, luonnonkihara hiuspehko.
Hänet polttohaudattiin ja tuhkat siroteltiin kirkkotapulista tuuleen. Hänen ruumiinsa laitettiin kanoottiin, joka laitettiin lähijokeen ja jätettiin virran vietäväksi. Hänen ruumiinsa on luultavasti yksi niistä seitsemästä muumioituneesta vainajasta, jotka on löydetty Rantsilan kirkon lattian alta.