Aenigmata Fennica - Arwotuxet Wastausten kansa Abc-kirja Thesaurus Fennicus - Tuhad Arwoitusta Ynnä Niijden Wastauxed
Se oli opaskirjanen ihmisten lääkityksestä ja lääkekasveista. Se arvosteli sen aikaista lääkehoitolakia turhista rajoituksista. Se esitteli apteekin perustamista sekä apteekkitoiminnan hoitamista.
Raamatun suomentaminen Sanakirja Kirkollislain uudistaminen
Sitä pidettiin arvottomana ja säilytettiin kellarivarastossa, joka ei palanut. Kirja oli lainassa, eikä lainaaja ollut onneksi muistanut palauttaa kirjaa aikanaan. Kirja ei ollut tuolloin vielä edes valmis, vaan Ganander kirjoitti sen vasta pari vuotta myöhemmin.
12 000 21 000 30 000
Ganander jäi toisten mielestä jälkeen tieteellisestä kehityksestä, koska asui niin syrjäisellä seudulla. Ajan johtava tiedemies Porthan ja Ganander olivat vanhoja vihamiehiä, koska he opiskeluaikoinaan taistelivat parhaiten menestyneimmän tittelistä. Ganander oli vähävarainen eikä näin ollen pystynyt markkinoimaan töitään kunnolla.
Gananderin tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä, sillä hän löytyi pienenä kirkon portailta hylättynä. Ganander on syntynyt karkauspäivänä, joten hänellä oli syntymäpäivät vain joka neljäs vuosi. Gananderille voi löytää kolme eri syntymäpäivää riippuen siitä, katsotaanko tietosanakirjoista, kirkonkirjoista vai koulun oppilasluettelosta.
Hänellä oli kolme Johan-nimistä poikaa. Hänen kaikki 15 lastaan olivat poikia. Hänellä oli peräti kolmet kaksoset.
Ganander kastui kerran litimäräksi, kun piti keskeneräisessä kirkossa jumalanpalvelusta ukkosmyrskyn aikana. Ganander oli aamulla tiennyt, että kuolisi illalla, vaikka oli näyttänyt terveeltä. Gananderia pidettiin omituisena, koska hän sanankeräysmatkoilla hiihti suksilla pitkin nevoja - kesälläkin.
77:s 55:s 33:s