Leikkejä, kaskuja ja kirjoituksia

Lapset eivät usein sateisina tai joskus aurinkoisinakaan iltapäivinä tiedä, mitä tehdä. ”Mitä sinä leikit, kun olit minun ikäiseni?” on usein kuultu kysymys lapsiperheissä. Aina ei aikuinen tahdo osata vastata kysymykseen, tai jos osaakin kertoa leikin nimen, on unohtanut säännöt. Me yritimme saada talteen lasten leikkejä ja pelejä, sellaisia joita papat ovat pelanneet tai vasta lastenlapset leikkineet. Muutamia saimmekin ylös. Ja jos leikit eivät kiinnosta, voi lukea vaikkapa niitä muutamia kaskuja Rantsilan mailta, joita meille kerrottiin tai lähetettiin. Muutamat ihmiset lahjoittivat Rantsilan perinnehankkeelle muitakin kirjoituksia, karjataikoja, sanastoa, historiikin ja muistelmia Rantsilasta. Olimme suuresti kiitollisia, sillä se osoitti mielenkiintoa hankettamme kohtaan ja teki työmme lopputuloksesta monipuolisemman. Kirjoittajien nimiä emme mainitse, sillä ihmisten nimiä ei saa luvatta verkossa julkaista. Mutta jääpähän teillekin jotain arvailtavaksi ja yllätykseksi!

Elinan isotäti on ollut karjataikain tietäjä, ja hän onkin lähettänyt Kansanrunousarkistoon lukuisia karjataikoja, jotka on Elinan kautta kopioitu kokonaisuudessaan perinnehankkeen käyttöön muovikantiseen kansioon. Sieltä selviää, että ähkytautiin annettiin voita, väkevää kahvia ja veteen liuotettua ampiaissuolaa, jota saatiin survomalla ampiaispesä suolojen sekaan. Lehmä on saatu kantavaksi, kun astutuksen jälkeen on purrut lehmää selästä ja potkaissut takapuolelle. Karjan metsälaidun aidattiin taikavedellä, etteivät lehmät lähde omille teilleen, ja pedot karkotettiin pyllistämällä paljas takapuoli metsään päin. Karjan uloslaskupäivänä taiottiin karjaonnea. Lehmiä yritettiin saada herumaan, suojata sääskiltä ja pedoilta sekä palaamaan yöksi kotiin. Sen tähden tehtiin leipäjuustoa ja paimenta kiellettiin puhumasta ja hänet kasteltiin. Kun lehmät päästettiin keväällä laitumelle, oli se tärkeä toimenpide, johon osallistui miltei koko talon väki. Hyvää maitolykkyä koetettiin hankkia vaikka minkälaisilla keinoilla. Tervanahturilla vetäistiin jokaisen lehmän ja vasikan lautaselle risti, pistettiinpä nahturilla takamuksiinkin ja turpaankin tervaa, tämä myös senkin tähden, ettei kesällä karjaa mato pistä. Navetan kynnyksen viereen asetetaan viikate terä ylöspäin, ja sen päälle ladotaan paksu kerros turppaita. Turppailla vuorataan oven ulkopuolikin. Kynnyksen vieressä olevan viikatteen kohdalle oven yläosaan asetetaan toinen viikate, terä alaspäin. Näin on karja suojattu pahaa silmää ja loukkaantumista vastaan, kun se ensi kerran ulos tullessa kulkee teräaseiden välistä ja tervaristi selässä. Talon emäntä seisoi oven ulkopuolella virsikirja kädessä.

Vuonna 1927 Mankilankylän Koskelankankaalle muutti pieni poika. Poika istui muuttokuromassa tavaroiden joukossa päässään lipallinen patalakki, jossa oli keltaisia ja punaisia kairoja ja nappi päälaella. Uuden kodin pihapiirissä kasvoi tuomi, pihlaja, koivuja ja kuusia sekä paksu mänty, jonka vahvoilla ja kiharaisilla latvaoksilla oli hyvä istua. Aina ei ollut yhtä hyvä: kerran tuo pieni poika näki riihiladossa tanssijoita tuonpuoleisesta. Ja tulipa kerran äidin kanssa riitaakin, mikä sai pojan karkaamaan maailmalle – syysvihmaan saakka. Mankilankylä asukkaineen tulee tutuksi pienen pojan silmin nähtynä Muistoja Mankilankylältä nimetyssä muistelmakirjoituksessa. Mutta aina tuo poika ei ollut pieni, siitä todisteena Muistelmat jatkosodasta 1941-1945: ”Tuli tässä mieleen ensimmäiset lähetin tehtävät sykyllä 1941. Olin saanut kirjenipun jaettavaksi eri yksiköille ympäri Vaaralaa. Oli jo myöhäinen ilta. Tummat pilvenmuhkurat seelasivat taivaalla vireässä tuulessa. Silloin tällöin kuu pilkisti pilvenraosta. En tiennyt kaikkien yksikköjen sijaintipaikkaa tarkalleen, joten jouduin osittain harhailemaan metsässä teillä tietymättömillä. Etsin KEK’iä. En tiennyt tuolloin mikä tämä KEK oikein on. Aikani harhailtuani, tulin kai niinkuin takapihan kautta KEK’in aluelle ja siinä kompuroidessani osuin pressulla peitettyyn pinoon, joka kuun valaisemana osoittautui ruumispinoksi. Askeleeni pysähtyivät hetkeksi, ajatus kohdistui tuohon ruumiskasaan. Sinä se oli KEK’in salaisuus – kaatuneiden evakuoimiskeskus.”

Urheilun historiikkia Rantsilasta pureutuu taisteluihin ei sota- vaan urheilukentillä – jos niitä nyt aina olikaan: ”On hyvä, että suorituspaikat ovat paljon -30 luvulta parantuneet. Muistan elävästi vielä sodan jälkeen -40 luvun lopulla urheilukilpailut Savalojan Onnelan raittiusseuran järjestäminä, jossa korkeuttakin hypättiin tiellä. Telineet vain ojan reunaan, tieltä hypättiin ja alastulo tapahtui noin puoli metriä syvän ojan pohjalle, jota oli hieman lapiolla pöyhitty. Kuiva se kuitenkin oli.” Historiikissa esitellään hyviä rantsilalaisia urheilijoita, niin miehiä kuin naisiakin, ja heidän tuloksiaan ja saavutuksiaan. Voittoisien juoksujen ja kovien hiihtojen lisäksi käydään läpi muutkin urheilulajit alkaen pesäpallosta tarkkoine pelikuvauksineen aina uintiin ja lentopalloon saakka.

Viimeinen mutta ei vähimmäinen perinnehankkeelle annettu kirjoitus sisältää Rantsilan ja Temmeksen perinnesanastoa aakkosjärjestyksessä sekä sanontoja, sananalaskuja ja arvoituksia aihepiireittäin järjestettynä. Niinpä nyt tiedämme, että aarti on ’hyvin käyttäytyvä ja fiksu’ ja ankkastukilla tarkoitetaan ’pullapitkoa’ ja että kässehtiminen on ’kiireetöntä hommailua’. Täällä on tapana sanoa vaikkapa, että viijen markan raatari tekkee kuuven markan vahingon. ”Onpa yötä yökötellä Annanpäivän aikana” ja ”aamurusko päivän paska”, sanoo se, joka merkkipäivistä ja ilman enteistä tietää.