Gananderista kerrottua

Todellisuudessa Ganander ei ollut olemukseltaan yhtä arvokas ja jykevä kuin mielikuvituksen tuotetta oleva muistomerkki Rantsilan kirkkopuistossa. Kappalainen kuului kahlanneen taloihin pitkin veteliä nevoja kauhtanan helmat märkinä. Mukanaan hänellä oli hanhensulka, iso mustepullo ja paperikäärö. Kaiken kukkuraksi hän alkoi kysellä asukkailta omituisia asioita.

Omituisuudestaan huolimatta Ganander oli pidetty kappalainen. Ja omituinen hän todellakin oli. Ei vielä riitä, että hän otti vieraita vastaan verisenä lehmän poi’ituksen jälkeen. Enemmän kummastusta herätti kappalaisen käyttäytyminen metsäpalon sammutuksessa. Tuolloin Gananderin kerrotaan kulkeneen muistiinpanoinensa lähellä tulen reunaa katse maahan luotuna. Toiset kertovat hänen alkaneen yhtäkkiä hyppiä mielipuolen lailla tulen edellä lippiä heilutellen. Selitykset lienevät paikallaan: ensimmäisessä versiossa Ganander tarkkaili pieneläinten käyttäytymistä tulipalossa ja toisessa keräsi haavilla hyönteisiä. Susien karkotuksen Ganander järjesti hyvin, vaikka saattoipa sekin kummastuttaa, sillä Ganander asetutti miehet pyssyineen, keppeineen ja torvineen ketjuun, ja sudet ajettiin metelöiden naapuripitäjän puolelle.

sulkaKerrotaan myös, että pappilassa kului paljon pärettä. Kansan suussa onkin kulkenut kaunis perimätieto kynttilänvalosta, joka satoina yön hiljaisina hetkinä tuikki pappilan vaatimattomassa vinttihuoneessa pikkutunneille asti valaisten paperilla suihkivaa hanhensulkaa, jota Gananderin käsi ohjasi. Seinien sisällä oli toisenlaista: pappilan vinttihuoneet olivat pahassa siivossa, kanojakin orrella. Muuan olikin moittinut Gananderia kodin pahasta siivosta sekä eukon ja lasten nälässä ja vilussa pitämisestä sanoen, että Kananteri olet nimeltäsi, vaan kananpaskassa sinä oletkin. Kerran on Gananderin harteita peittänyt ei kananpaska vaan vastasatanut lumi, kun kappalainen piti jumalanpalvelusta vielä keskeneräisessä kirkossa. Ihmeellisesti olivat lumihiutaleet sataneet hänen päälleen puuttuvan katon lävitse.

Ganander joutui luopumaan nuorena siitä isänmaastaan, jonka hyväksi hän oli tarmokkaasti ja hartaudella uurastanut. Sanotaan, että Ganander olisi aamulla tiennyt kuolevansa, kun ilta ennättää. Terveen näköinen hän oli ollut, mutta tuntenut kuoleman oireita. Niinpä hän oli koonnut omaisensa ympärilleen, pitänyt iltarukouksen ja sanonut jäähyväisensä. Ja pari tuntia myöhemmin hän oli jo kuollut.