Rantsilaseura ja perinnehanke

Rantsilan kotiseutuyhdistys Rantsila-seura ry perustettiin 4.7.1954 paikkakunnalla työskennelleen Pohjois-Pohjalaisen osakunnan kotiseutututkimusretkikunnan kehotuksesta. Kuluneiden vuosien varrella seura on vaalinut ja vahvistanut pitäjäläisten kotiseuturakkautta ja -tietoutta monin tavoin. Rantsilan entisen kappalaisen Christfrid Gananderin monipuolinen ja arvokas elämäntyö suomalaisen kansanperinteen ja suomen kielen alalla on aina ollut merkittävästi esillä: kirkkopuistossa seisovan Gananderin muistomerkin rinnalla voimme ylpeinä mainita kuntalaisten ja TV2:n kappalaisesta tekemän filmin sekä suuren suosion saaneen Ganander-näytelmän, josta olemme saaneet nauttia kaksi eri versiota, toisen, Meijän Kananterimme, kirkon 200-vuotisjuhlan merkeissä vuonna 1985 ja toisen, Välittäjän, kahdestikin sekä Gananderin kuoleman 210-vuotismuistoa enteillen vuonna 1999 että uusintana vuonna 2000, kun Gananderin kuolemasta tuli kuluneeksi nuo mainitut 210 vuotta.

Gananderin arvokkaan perinteen jatkamiseksi ranttisten keskuudessa virisi syksyllä 1997 hanke, jonka tavoitteeksi asetettiin kuntalaisten yhteenkuuluvuuden sekä kotiseutu- ja perinnetietouden vahvistaminen. Suunnittelutyöhön ryhtyi Rantsilassa lokakuun 2. päivänä perustettu Ganander-työryhmä, jossa oli edustajia niin Rantsilan kunnasta, seurakunnasta ja kotiseutuyhdistyksestä kuin Oulun yliopistostakin. Työryhmän ensimmäinen tehtävä oli järjestää Gananderin sanakirjan luovutustilaisuus – Gananderin sanakirja Nytt Finskt Lexicon julkaistiin postuumisti ensi kertaa painettuna loppuvuodesta 1997 yli 210 vuotta kirjoittajansa kuoleman jälkeen. Sanakirjan kotiinpaluujuhla huhtikuun 7. päivänä vuonna 1998 oli yhtä juhlaa: kauniin tummansinisiin kansiin painettu Gananderin sanakirja sai arvokkaan ja arvoisensa vastaanoton pitkän kotimatkansa päätteeksi.

Tammikuussa 1998 Ganander-työryhmä alkoi suunnitella perinneaineiston keräämistä. Ensimmäisenä tavoitteena oli saada koottua yhteen kaikki aiemmin valta- ja maakunnallisiin arkistoihin Rantsilasta tallennettu suullinen ja kirjallinen perinne, joka toisessa vaiheessa kopioitaisiin ja työstettäisiin käyttökelpoiseen muotoon. Kolmanneksi haluttiin jatkaa perinteen keräämistä esimerkiksi haastatteluin ja valokuvin. Kaikki tämä uusi ja vanha haluttiin kuntalaisten käyttöön – ja tietoon, minkä takia perinnehanketta päätettiin pitää esillä muun muassa pitäjäpäivillä ja tiedotusvälineissä.

Pölyisiä arkistoja penkomaan ja kesäisiä teitä kulkemaan valittiin kaksi rantsilalaista Oulun yliopistossa suomen kieltä opiskelevaa nuorta naista, perinnehankkeen ”tytöt” Elina Palola ja Eija Tuomaala, joiden tehtäväksi hankkeen käytännön toteutus annettiin kesinä 1998 ja 1999. Rahasampoa taas pyörittivät Rantsila-seuran puolesta vapaaehtoiset kotiseutuihmiset myyden arpoja, pitäen juhlia, järjestäen kahvituksia, keräten lahjoituksia… Rantsila-seuran oma rahoitusosuus oli kuitenkin vain neljännes hankkeen kokonaisrahoituksesta, sillä perinnehankkeen päärahoittajana oli Euroopan Unionin alainen Lakeuden Leader II -ohjelma.

Rantsilassa lähdettiin perinteenkeruumatkalle toivoen, että oman taustan ja perinteen sekä omien juurien tunteminen antaisi kuntalaisille pohjan ponnistaa eteenpäin kotiseudulla ja sen ulkopuolellakin ja että uudet pitäjäläiset voisivat tutustua uuteen kotikontunsa eiliseen ja juurtua Rantsilaan. Samalla haluttiin innostaa muitakin oman perinteen tallentamiseen ja tunnetuksi tekemiseen. Kahden vuoden aikana hanke saatiin onnistuneesti ja kunniakkaasti loppuun – rahoittajankin mielestä. Ja kuten kunnanjohtaja päätösjuhlassa totesi, ei kulttuurihistorian vaaliminen lopu kunnassamme perinnehankkeen myötä, vaan ensimmäisen hankkeen päättyminen oli alku uusille hankkeille. Niin Rantsila käy edelleen entisen kappalaisensa Christfrid Gananderin viitoittamalla tiellä seuraten hänen jalanjälkiään. Polku ei pääty tähän!